Aki Kallinen & Nadia Feofilova - Translation Team
Vuonna 1994 jouduin kemo- ja säteilyhoitoon.
Näiden hoitojen takia minusta tuli steriili. Hoidon loppupuolella lääkärit
kertoivat minulle etten koskaan voisi tulla isäksi. Tämä johti hetkeksi syvään
masennukseen.
Lopulta tajusin että elämä jatkuu ja tuska alkoi helpottaa hiljalleen.
Helmikuussa 2007 majoitin sattumalta luonani Trentossa liettualaisen
ERASMUS-ohjelman vaihto-opiskelijatytön. Hän tuli Milanoon viikoksi.
Keskustellessamme risoton ja punaviinin äärellä hän kysyi minulta: ”Oletko
kuullut CouchSurfingista?”. ”En, mitä se on?” vastasin. Sitten hän kertoi
minulle kyseisestä internetyhteisöstä ja selitti miten se toimii. Heti samana
päivänä liityin siihen ja loin oman profiilini.
Helmikuusta 2007 lähtien elämäni on muuttunut radikaalisti. Aloin majoittamaan
ihmisiä kotiini. Travellereita joista tiedän jotain vain koska olen lukenut
heidän profiilinsa ja kommenttinsa. Aloin rakastaa tätä toimintaa niin paljon,
että nyt olen majoittanut 18 kuukauden aikana noin
250 ihmistä 44:stä eri maasta.
Lokakuussa 2007 majoittaessani sadannetta vierastani sain idean. Jos jokainen
antaisi kaksi euroa, sadalta ihmiseltä kertyisi 200 euroa. Kaksi euroa ei ole
ISO rahasumma, mutta se on CouchSurfingin sääntöjä VASTAAN (Jos päätät majoittaa
ihmisiä, siitä ei saa pyytää rahaa). Kuitenkin voin pyytää ihmisiä tekemään
vapaaehtoisen kahden euron lahjoituksen projektiini. Se on kuitenkin
suhteellisen pieni summa.
Nämä rahat eivät päädy minun käyttööni, vaan aion lahjoittaa ne jollekin
adoptiojärjestölle, joka järjestää adoptioita kaukaa. Näin voin unohtaa minulta
poisviedyn mahdollisuuden vanhemmuudesta.
Kaksi euroa jokaiselta travellerilta on vähän, mutta 200 eurolla voi jo
adoptoida lapsen jostakin maailman kolkasta, tarjota terveydenhuollon,
koulutuksen ja ehkäpä jopa hyvän elämän.
Näin tämä projekti alkaa…
Kuka tahansa haluaa antaa minulle vähintään kahden euron lahjoituksen, tulee
saamaan projektin logolla varustetun pinssin, kuitin maksamisesta ja saa kuvansa
projektin Internet-sivustolle.
Jokaisen kalenterivuoden lopussa kerätyt rahat lahjoitetaan yhdelle tai
useammalle (riippuen kerätystä rahasummasta) organisaatiolle, jotka ovat
tekemisissä pitkän matkan adoptioiden kanssa.
maurizio mangano